Kun perustin Oy Off-Road Pajan keväällä 2003, aloitin omassa autotallissani ja varaosat olivat pienessä vinttivarastossa.
Netissä julkaistun lomakkeen vastauksissa selvästi toivottiin alalle uutta toimijaa.
Tässä muutama lainaus kommenteista:
”Hyvä, että saadaan uusi asiantuntijaliike.”
”Heinoa kun on uusi alan liike syntynyt.
Menestystä liiketoimintaan!”
”Onpa kiva kun varaosasaanti turvaantuu
ja tulee tällainen alan liike,
josta voinee kysellä huoltoneuvoja.”
Kuukaudessa palautettiin melkein 400 lomaketta. Samaan aikaan vuokrasin pienen halliosuuden Turusta ja palkkasin ensimmäisen asentajan ja heti kohta toisenkin.
Uusiin, suurempiin tiloihin Liedon Tuulissuolle muutettiin reilun vuoden päästä. Parhaimmillaan asentajia oli neljä ja toimistossa kaksi henkeä. Varaosavarasto laajeni koko ajan ja se on edelleen Suomen kattavin Land Rover -osien lähde.
Reilut viisi vuotta sitten ryhdyin keventämään omaa työkuormaani samalla, kun työmarkkinoiden imu vei pari pitkään palvellutta asentajaakin muihin töihin.
Yhteistyö JLR Servicen kanssa vahvistui Piikkiöön muuton jälkeen, kun molemmat firmat pääsivät saman katon alle.
Olen nyt siirtymässä eläkkeelle (itse asiassa olen nostanut eläkettä jo vapusta alkaen) ja on aika jättää Off-Road Paja uusien käsien haltuun. Yhteystiedot pysyvät edelleen samoina, mutta puhelimeen ja sähköposteihin vastaa jatkossa Anton Tötterman.
Muutan itse elokuun alussa San Juan de la Ramblan kylään Teneriffalle, saareen josta olen pitänyt jo kymmenen vuoden ajan. Espanjaa olen opiskellut neljä vuotta ja saavuttanut siinä varsin hyvän osaamisen.
Kiitän mukavia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita
kuluneista vuosista ja toivon, että työ saa jatkua edelleen!
¡ Adios amigos !
Antti